Hapuilua varjojen maassa (Tarja Varjonen ja Anniina Jakonen)

28,00 

”Ei elämä ole rajallinen muuta kuin ihmiselle, joka itse rajaa oman elämänsä pieniin kuvioihin ja jää niiden vangiksi.”

Tarja Varjonen kertoo elämäntarinansa avoimesti, kaikkine rosoineen. Sen alussa on pieni tyttö, joka menettää aivokalvontulehduksen seurauksena näkökykynsä ja joutuu outoon, uuteen maailmaan, jossa mikään ei ole ennallaan. Hän joutuu eroon perheestään ja kohtaa maailman julmuutta, mutta myös haurasta onnea ja hyviä ihmisiä.

Hän joutuu kamppailemaan olemassaolostaan ja taistelemaan toistumiseenkin itsensä kuoleman rajalta takaisin elämään. Näkökykynsä lisäksi hän menettää myöhemmin muistinsa, hetkellisesti puhekykynsä ja osittain myös kuulonsa. Hän masentuu ja on vähällä katkeroitua, kunnes löytää entistäkin vahvemman toivon.

Tarja Varjosen elämä on uskomaton tarina selviytymisestä, sisukkuudesta, ihmeellisestä toivonkipinästä, kiitollisuudesta ja uskosta, joka kantaa synkimmänkin pimeyden läpi.

”Haluan kertoa tarinani muistuttaakseni siitä, että näkyvimpien asioiden välillä on muita, vaikeammin havaittavia asioita, joita ei näe silmillä vaan sydämellä.” – Tarja Varjonen

”Tarjan tarina on ihailtavan avoin, hätkähdyttävä elämäkerta, joka saa uskomaan, että kaikesta voi selvitä.” –Anniina Jakonen

Varastossa

Osasto: