Tampereen Helluntaiseurakunnan lähetystyö sata vuotta (Pekka Ylenius)

29,00 

Tämä kirja sytyttää lähetystyöhön!

Lähetystuli on tarttuvaa ja syttyvää. Se palaa siellä, missä Jeesus on lähellä ja Pyhä Henki valtaa mielet.

Tampereen Helluntaiseurakunta on ollut aina avoin Jumalan lähetystyölle. Se on ymmärtänyt, että evankeliumin vieminen kansakunnille on annettu juuri seurakunnalle. Sitä eivät voi yksilöt tehdä yksin, vaan siihen tarvitaan lähetystulta palava seurakunta. Kirja kertoo Jumalan työstä ja avaa konkreettiseksi lähetysprosessia ihmisten mielessä ja elämässä.

Tampereen Helluntaiseurakunta täyttää kuluvana vuonna sata vuotta. Kirja seurakunnan satavuotisesta lähetyshistoriasta on kertomus pienten alkujen päivistä ja lähetystyön kasvusta, jonka seurauksena seurakunta on saanut lähettää yli 60 lähettiä 35 eri maahan ja viiteen maanosaan. Lisäksi on lähetetty satoja, etupäässä nuoria lyhytaikaiseen lähetystyöhön. Seurakuntalaisten vapaaehtoinen taloudellinen tuki on mahdollistanut näin mittavan työn, jonka tuloksena on syntynyt kansallisia seurakuntia, sekä monien vähempiosaisten ihmisten ja yhteisöjen elämä on muuttunut ratkaisevasti.

Kirja pohjautuu arkistotietoihin, lähettien haastatteluihin, avun saaneiden ihmisten kertomuksiin ja kirjoittajan omiin kokemuksiin. Se sisältää myös 400 ennen julkaisematonta kuvaa.

Pekka Ylenius on koonnut seurakunnan satavuotisen lähetyshistorian elävästi kirjaksi. Hän oli perheineen lähetystyössä Keniassa ja kotimaahan palattuaan toimi vuosia seurakunnan lähetyspastorina johtaen lähetystyötä. Hänen sydämellä ovat saavuttamattomat ihmisryhmät ympäri maailmaa. Kirjoittajan toive on, että lähetysnäky syttyy erityisesti nuorten sydämessä tämän kirjan kautta.

 

Varastossa