Ensimmäinen – Mitä voittamiseen tarvitaan (Rich Froning & David Thomas)

10,00 

Voimaa, kestävyyttä, taitoa, itsekuria. Näiden ominaisuuksien avulla Rich Froning on voittanut neljä kertaa CrossFitin maailmanmestaruuden – eli hän on “Maailman kovakuntoisin mies”. Huipputasolla kilpailemiseen ja voittamiseen tarvitaan kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkää fyysistä voimaa. Se vaatii myös henkistä ja hengellistäkin sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä. Rich Froningilla nämä asiat ovat tasapainossa ja siksi hän on maailmanmestari.

Tässä kirjassa lukijat saavat seurata Rich Froningin taivalta ”Maailman kovakuntoisimmaksi mieheksi.” Samalla he tutustuvat lähemmin CrossFitiin urheilulajina sekä sen maanläheiseen maailmanmestariin, Rich Froningiin. Vuonna 2010 Rich hävisi mestaruuden epäonnistuneen köysikiipeilyosuuden vuoksi, mutta sen jälkeen hän onnistui voittamaan mestaruuden neljänä vuonna peräkkäin. Näiden tapahtumien ohella hän kertoo saamistaan opetuksista sekä hänelle tärkeistä asioista, jotka ovat muovanneet hänen elämäänsä ja uraansa.

Menestyksen avain on kuitenkin asioiden oikea tärkeysjärjestys: Jos Jumala saa olla ensimmäinen, kaikki muut asiat asettuvat oikeille paikoilleen.

Rich Froning on nelinkertainen CrossFitin maailmanmestari (2011, 2012, 2013 ja 2014). Hän omistaa CrossFit Mayhem –kuntosalin, jonka joukkue voitti CrossFitin joukkuemestaruuden 2015. Rich Froning on toiminut myös Tennesseen teknillisen yliopiston avustavana voimavalmentajana. Hän asuu perheineen Cookevillessa, Tennesseessa.
David Thomas on toimittaja ja kirjailija, joka on kirjoittanut useita hengellisiä elämäkertakirjoja. Hän asuu Dallasissa, Teksasissa.’

Varastossa

Osastot: ,