Vankina Isisin kanssa (Peter Jašek)

25,00 

Joulukuussa 2015 tšekkiläinen Peter Jašek matkusti Sudaniin auttaakseen ja rohkaistakseen uskonsa tähden vainottuja kristittyjä. Matka oli onnistunut, mutta kotiinpaluu pysähtyi Khartumin lentoaseman lähtöselvitykseen, missä Sudanin turvallisuusviranomainen veti hänet sivuun tarkastusta varten.

Peter huomasi pian, ettei kyseessä ollut rutiinitarkastus. Häneltä vietiin tietokone, puhelin, kamera ja passi. Lopulta hänet pidätettiin.
Kuulustelussa kävi ilmi, että häntä oli tarkkailtu siitä hetkestä lähtien, kun hän oli saapunut maahan.

Peteriä syytettiin vakoilusta, sodan lietsomisesta valtiota vastaan ja perustuslain vaarantamisesta. Ellei Jumala puuttuisi asiaan, hän olisi vankilassa loppuelämänsä…

Varastossa